Juoksuvalmennusta ja kuntotestauspalveluita
Info@Kuntoritarit.fi | 040-5551787

Personoidut Kunto-ohjelmat



Ihminen ei ole keskiarvo.

Kun halutaan tehdä henkilökohtaisia ohjelmia, joilla saadaan parhaita mahdollisia tuloksia aikaan, niin ohjelmia ei voi tehdä siten,
että perusteena käytetään keskiarvoja, jotka perustuvat joihinkin yleisellä tasolla oleviin tilastoihin tai oletuksiin.

Henkilökohtainen lähtötilanne pitää siis ensin testata.

Suosituksemme on, että testauksessa tehdään sekä kehon koostumuksen analyysi sekä testataan aina henkilön aerobinen peruskunto. Tuloksien perusteella voidaan tehdä tarkat harjoitteluohjelmat, jotta harjoitteluun käytetystä ajasta saa myös parhaan mahdollisen hyödyn ja pääsee helpoimmin asettamiinsa tavoitteisiin. Tuloksia voidaan myös jatkossa hyödyntää, kun seurataan miten kehitystä on tapahtunut.

Kehon koostumuksen analyysiin käytettävä laitteistomme on Tanitan uutuusmalli MC-780 joka perustuu bioimpedanssimittaukseen kolmella eri taajuudella.
Mittaus on täysin kivuton ja nopea ja siitä saa erilliset ja helposti ymmärrettävät tulosteet (tarkemmin osiossa Kehon koostumusmittaus).